Kesäleirillä pelattiin Paossa-roolipeliä

”Yllättävä, jännittävä, väsyttävä, herättävä, stressaava…” Nämä olivat Paossa-roolipeliin osallistuneiden samoajien ensireaktiot pelin päätyttyä. Roolipeli järjestettiin Lohjan lippukuntien alueleirillä keskiviikkoiltana. Se kesti noin viisi tuntia, jonka aikana pelaajat samoilivat metsässä, piileskelivät rosvoja, lahjoivat rajavartijaa, tulivat ryöstetyiksi, anoivat paikkaa pakolaisleiristä, olivat poliisikuulusteluissa ja lopulta pääsivät vastaanottokeskukseen. Pelissä oli ainoastaan yksi sääntö, perheen oli pidettävä yhtä.

Paossa

Paossa-roolipeli on osa SCOUTTI2-projektia. Sen tarkoituksena on herätellä partiolaisten ajatuksia siitä, mitä pakolaistaustaiset maahanmuuttajat saattavat kohdata ennen kuin pääsevät Suomeen – jos edes pääsevät. Roolipeli on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kehittämä ja Suomessa koulutusta tarjoaa Suomen Pakolaisapu. Jokainen peliin osallistunut voi järjestää pelin muille ja järjestäminen on suhteellisen helppoa. Siksi roolipeli on kätevä konsepti lippukuntien tapahtumiin, vaikka kesäleirille tai retkelle.

Pelinjohtajana toiminut Susanna Kaarlampi (LNT) suosittelee peliä lämpimästi myös muille leireille. – Oman kokemuksen pohjalta peli oli helppo siirtää metsäympäristöön ja ohjeet pelinvetäjälle ovat tarkat ja selkeät. Peliä on helppo muunnella eri osallistujamäärille ja eri ympäristöihin. Yksi ihminen voi esittää muutamaa roolia, joten resursseja pelin vetämiseen ei tarvitse erityisen paljon.

Paossa-roolipelissä on väljä käsikirjoitus, jota pelinjohtaja pyrkii noudattamaan. Koskaan ei kuitenkaan tiedä miten juoni muokkaantuu, jokaisella pelaajalla kun on siihen suuri vaikutus. Tällä kertaa juoni muuttui pari kertaa. Järjestäjien on pysyttävä koko pelin ajan valppaana, yllätyksiltä tuskin välttyy.

Miltä pelinjohtajasta sitten tuntui pelin jälkeen? – Fiilikset on mahtavat, iloitsee Susanna. – Peli sujui suunnitelmien mukaan ja osallistujat tykkäsivät kokemuksesta. Paossa roolipeli on mahtava ohjelma juuri samoajille, vaeltajille ja miksei aikuispartiolaisille

Related Images: